NYT KANNATTAA OTTAA NOJATUOLISSA HYVÄ ASENTO

Kirjaani olen koonnut kaiken oppimani ja muistamani. Suurella kiitollisuudella rakennan sellaisen opuksen kalliomaalauksissa, että kuvista se ai ainakaan jää kiinni

Laita minulle palautetta, haasta tekstini kanssa. Kiitos etukäteen arvostelustasi ja vaivastasi

Tekijänoikeuksian vuoksi tekstistäni puuttuvat kuvat, mutta 

jos Sinua ei huvita lukea pohdiskelujani käy muilla sivustoillani

niitä on mukava päivittää eri näkökulmista

 klikkaa tästä pääset Pekan FACEBOOK-sivustolle

klikkaa tästä pääset Pekan TWITTER-sivustolle

klikkaa tästä pääset Pekan PINTEREST-sivustolle

klikkaa tästä pääset Pekan INSTAGRAM-sivustolle

mukavia lukuhetkiä

Pekka

JOHDANTO

 

Johdanto

 

Johdanto on kooste monista keskusteluista ja havainnoista kalliomaalausvaellukseni varrelta. Maalaustemme alku on säilyttänyt vielä salaisuutensa. Yhä On paljon avoimia kysymyksiä.  Silti tämä esihistorian arvoitus on kiehtova niin kuviltaan, merkityksiltään kuin ajoituksiltaankin. Kallioihimme jätetyt merkit liittävät maalauksemme osana  Fennoskandian ja ympäri maapallon ulottuvaa kalliokuvien verkostoa.

   Kalliokuvien tarkka ajoitus on vaikeaa. Maamme kalliomaalausten ajoitus perustuu jääkauden jälkeiseen maan kohoamiseen ja professori Matti Saarniston tutkimuksiin Heinolan Harjun puhkeamisesta sekä Päijänteen ja Saimaan muodostaman Suurjärven laskusuunnan vaihtumisesta pohjoisesta etelään eri vaiheiden kautta.

 

Suomalainen kalliomaalaus on punamullalla, rautapitoisella ja ikiaikaisella elämän värillä auringon tavoittamaan kallioon jätetty merkki. Se on kuin kansanlaulu, kulkijaa syvältä koskettava. Maalauksemme ovat yksinkertaisia ja hiljaisia kuvia. Merkkien vaatimattomuudesta huolimatta seinämien äärellä kohtaa elämän perusasiat: ihmisen ja luonnon, päivän kierron, veden, maan, ilman, auringon ja kaiken synnyn. Maalauspaikat ovat levittäytyneet järvialueella keskeisten vesireittien varsille painottuen reittien risteämiin ja kapeikkoihin. Kuvat viitoittavat kulkuteitä. Maalauskallioista on varmasti puhuttu. Maisemasta erottuvat kalliot on kuvailtu sanoin, paikat on nimetty ja otettu merkeillä haltuun. Jotkut kallioista ovat säilyneet kauan ihmisten mielissä. Siitä kertoo se, että eräillä kallioilla on käyty tuhansien vuosien aikana monta kertaa. Maalausseinämät on koettu alueiksi, joita on kunnioitettu. Näistä seinämistä on haettu voimaa, apua ja suuntaa kohti tulevaa.

  Muodoiltaan kallioihimme kiteytyneet maalauksemme ovat merkkimäisiä ja paikallaan olevia. Niissä liike ja sommitelmat ovat poikkeus. Pelkistetyistä hahmoistaan huolimatta kuvien välittämä viesti ei ole niin yksinkertainen kuin oletamme. Me emme tunnista kaikkia aiheita, saati kuvien tarkoitusta, muotojen vähäistä vaihtelua, vetojen eriaikaisuutta tai kuvien yhteydessä olevien jälkien mahdollista merkitystä. Ei vain kallion sijainti, vaan myös itse kalliossa piilevät muodot, halkeamat ja niissä nähdyt hahmot sekä paikan äärellä koettu ovat olleet varmasti vaikuttavaa kallion tunteneille. Kaikille maalauskallioille ei kuitenkaan ole syntynyt samaa pitkää perinnettä ja merkitystä. Eräistä kuva-aiheista päätellen jotkut kalliot ovat saaneet muita keskeisemmän aseman vuoden kierrossa ja ihmisten mielissä. On ollut paikkoja, jotka ovat koonneet mitä ilmeisimmin tiettynä aikana yhteen laajemman ihmisjoukon. Tällaisilla kallioilla on ollut nähtävää, ruokaa ja tapahtumia. Vakuuttavimmin tämä ilmenee Fennoskandian suurimmilla kalliopiirroskentillä, niiden koosta, aiheista ja eräistä hyvin harvinaisista hedelmällisyyteen ja samalla alueen tiettynä ajankohtana keskeiseen eläinlajiin yhdistetyistä uniikeista hahmoista tai niiden läheisyydestä päätellen. Meillä Saraakallion kolmen sivuttain kuvatun ihmisen alas taivutetut kämmenet viittaavat asennossaan kahdella jalalla seisovaan karhuun. Äänisellä pari yhdistyy hahmoiltaan joutseneen, Vienan Uikujoen Jerpinputaalla parit ovat maitovalaiden vierellä, Norjassa Altassa ihmiset ovat peurojen välissä ja Ruotsissa Nämforsenilla parin lähellä on hirvi.

   Järvialueemme kaksi suurinta kalliomaalausta ovat Laukaan Saraakallio ja Ristiinan Astuvansalmi unohtamatta sen lähellä olevaa Uittamonsalmea. Näissä seinämissä eri korkeudella olevat kuvat kertovat perinteen pitkästä kestosta.

  Suomessa vain harvoin maalausten tekijät ovat tavoitelleet naturalistista kuvaa, silti hahmoista saattaa löytää eläviä yksityiskohtia. Kuvat ovat aikojen saatossa kiteytyneitä ajatuksia ja merkkejä, kallion pinta kohtauspaikka ja kolot kuin polkuja kallion uumeniin. Maalaukset ovat äänetöntä puhetta tuntemattoman kanssa siltä apua anoen, voimia hakien, kunnioittaen ja tulevaa tavoitellen. Maalaukset heijastavat ryhmän uskomuksia, riittejä ja elämää. Ne ovat yksilöllisistä käsialoistaan huolimatta yhteisöllisiä. Kuvakentistä päätellen vain perinteen hallitsevat ovat saaneet tehdä kuvia seinämiin. Laajimmat kuvakentät ovat tulosta tuhansia vuosia jatkuneesta maalausketjusta. Sen aikana kuvastossa on tapahtunut vain hidasta muuttumista. Poikkeuksen tekevät harvat kauempaa eräille seinämille kulkeutuneet aiheet.

  Samassa kallioseinämässä eri korkeuksilla vaakasuuntaisina kerroksina sijaitsevat maalaukset ja saman järven tai järviketjun varrella samoilla korkeuksilla toistuvat kuvat ovat todisteita perinteen tekoajasta ja kestosta. Monet Suomen kalliomaalaukset on voitu ajoittaa vesistöhistorian avulla lähinnä neoliittiselle kivikaudelle. Koko Fennoskandian kalliokuvien tekoaikoja ajatellen maamme ajoitukset ovat kiinnostavia. Arvoitus on, miten maamme maalausperinne on saanut alkunsa ja mistä suunnasta ensimmäiset kuvantekijät ovat saapuneet. Pohjoisesta sijainnistamme huolimatta kuvillamme on omat kosketuskohtansa Vanhan Euroopan merkkeihin ja uskomusmaailmaan, ei vain idän, lännen tai pohjoisen suuntaan. Tutustuminen naapurimaiden kalliokuviin osoittaa selvästi, että kivikaudella alueellemme levittäytyneet kalliomaalaukset olivat osa laajaa kuvaverkostoa. Siinä Suomen kalliomaalaukset muodostivat itsenäisen kuvasaarekkeen idän ja lännen kalliopiirrosten välissä.

  Järvialueen maalaukset erottaa pohjoisessa Suomussalmen Värikallion ja Kuusamon Julman- Ölkyn maalauksista lähes maalaukseton alue. Kuvattomuus saa hakemaan siihen selitystä. Onko maalausten puuttumisen aiheuttaja sopivien kallioiden puute tai sopivien seinämien sijainti nykyisin korkealla ja etäällä rannasta. Eikö alueella ole ollut tarpeeksi taitavia etsijöitä? Vai onko syytä haettava paikalla asustaneista eri ryhmistä, niiden välisistä uskomuseroista tai Karjalasta Perämerelle vaeltaneista kulkijoista?

   Maalauskorkeuden perusteella järvialueen kuvien teko on saattanut alkaa pian Heinolan harjun puhjettua ja Vuolenkosken kynnyksen muotouduttua mesoliittisen ja neoliittisen kivikauden taitteessa noin 6900 vuotta sitten. Näiden tapahtumien seurauksena muodostui nykyinen Kymijoen vesistö. Suurjärven laskusuunnan vaihtuminen Perämerestä etelään Suomenlahteen on varmasti aikaan saanut suuren tulvan, herättänyt jokivarressa ihmettelyä ja uteliaisuutta. Vedenpinnan laskettua Päijänteen vesialueella noin kuusi metriä rannoilta on paljastunut avoimia vesijättömaita. Myöhemmin uusi ja laaja muutos on tapahtunut Saimaan alueella Vuoksen synnyttyä 5700 vuotta sitten. Silloin vedenpinta laski runsaat kaksi metriä. Avoimien ranta-alueiden muodostuminen on ollut otollista hirvikannalle ja muulle riistalle. Onko tämä muutos luonnossa houkutellut Suomeen maalausperinteen aloittajat ja saanut heidät pysähtymään järvialueelle?

  Värikallio on kuviltaan yksi maamme keskeisistä kalliomaalauksista. Sen kuvastoon kuuluu eräitä selvästi etelään, järvialueelle yhdistettäviä aiheita kuten pystyjono Kirkkonummen Juusjärvellä ja katkelma samantapaisesta aiheesta Voikkaan Pakanavuoren seinämässä. Jossakin vaiheessa jotkut maalausten tekijät ovat kuva-aiheiden perusteella ylittäneet tuon nykyään lähes kuvattomalta vaikuttavan alueen.

   Suomessa kuvat on maalattu pystyihin rantakallioihin tai suuriin rannoilla oleviin siirtolohkareisiin. Omassa lajissaan eräät kalliomaalauksistamme ansaitsisivat paikan UNESCON kokoamassa muinaislöytörekisterissä (Saraakallio, Astuvansalmi yhdessä Uittamonsalmen kanssa sekä Värikallio) yhtä hyvin kuin eräät naapurialueiden kalliopiirroskentät. Meillä tutustuminen ja uskominen omiin kalliomaalauksiimme on vasta alussa.

Voidakseni käsitellä Saraakallion hajallaan olevia kuvia ja kuvaryhmiä annoin niille paikkaa tai keskeistä aihetta kuvaavan nimen. Yllä on ensimmäisessä artikkelissani v. 1985 julkaistu kuva Laukaan Saraakallion Uhripöydästä. Tämä kuvaryhmä on kalliokuvastossamme uniikki.

Kalliokuvavaellusteni alku

 

Varttuminen taiteen, myyttien, eri maailmankatsomusten ja kirjanteon keskellä sekä oma kiinnostukseni luontoon, musiikkiin, kuvantekoon ja historiaan sekä ammattini kansakoulunopettajana saivat perehtymään myös ihmisen kuvantekotaidon kehittymiseen. Tämä oli tausta, kun kesämökin läheltä löydettiin v. 1975 Saraakallion kalliomaalaus. Monta vuotta Saraakallio oli vaellusteni kohde, jonne menin kesällä maalaamaan, pakoon vihreää. Näillä käynneillä seinämän maalaukset olivat minulle vain epämääräisiä jälkiä. Niitä ei saattanut mitenkään rinnastaa Keski-Euroopassa  luoliin, Afrikassa, Australiassa, Aasiassa tai Amerikassa kallioseinämiin tehtyihin komeihin kuviin. Niistä julkaistuja kirjoja olin katsellut ja hankkinut.

 Vuosien myötä Saraakallion punaiset jäljet kävivät kuitenkin vähitellen tutuiksi. Merkeissä olevat hahmot saivat yksilöllisiä muotoja. Kuvien pelkistetyt aiheet alkoivat elää ja kiinnostaa. Ensi vaiheessa valokuvasin maalauksia. Sitten jäljensin kuva-aiheita ottamistani valokuvista. Kopioiden vertailu eri kirjoissa julkaistuihin merkkeihin sai vierailemaan ensin kotimaan, sitten naapurimaiden merkittävillä kuvakentillä: Ruotsissa, Norjassa, idässä Äänisellä ja Vienassa. Matkoilla nähty johti moniin kysymyksiin. Päädyin vaeltelemaan Ruotsissa Norlannin, Härjedalenin ja Jämtlandin pyyntikulttuuriaikaisilla kalliokuvilla useita kertoja. Ensin ensimmäisen Anja-vaimoni, sitten mm. Seppo Kinoksen, Eero Siljanderin ja Risto Kupiaisen kanssa. Vuonna 2010 minulla on ollut mahdollisuus käydä Näsåkerin kolmessa seminaarissa ja Ranskan luolissa, joista suuri kiitos rinnallakulkijalleni vaimolleni Helenalle. Näkövammastani johtuen en olisi voinut matkustaa ja tutkia ilman Helenani apua, hän on vastannut kaikesta sosiaalisessa mediassa kuin niin kutsutusta normaalista elämästä. Minä saan tutkia ja kirjoittaa kirjaani omalla aikataululla

Pohjois-Ruotsin maisemalle tyypillistä ovat jokilaaksot ja vuoret. Siellä maalauksia on tehty samanlaisiin rantakallioihin kuin Suomessa, mutta on myös maalauksia, jotka sijaitsevat korkealla ja etäällä vedestä mm. Högberget 2-4, Flatruet, Särvsjön ja Duved. Värmlannissa ja Etelä- Norjan Telemarkissa maalaukset vaikuttavat rantasidonnaisilta. Maisemalla ja sen muodostamalla elämänpiirillä, ihmisten ja eläinten elämää säätelevillä ja ylläpitävillä tekijöillä on ollut ratkaiseva vaikutus kuvien tekopaikkojen valintaan, tekoaikaan sekä itse merkkeihin.

   Ruotsissa kalliomaalausten pääaiheena on hirvi. Siellä niitä on kuvattu vaihtelevammin muodoin kuin Suomessa. Ruotsissa eräiden kalliomaalauspaikkojen sijainnista välittyy voimakkaammin yhteys pyyntiin kuin meillä. Ruotsissa hirvien vartalolla saattaa olla ns. elämänviiva, poikkivetoja ja rengasmaisia jälkiä. Sitä vastoin Ruotsin kalliomaalauksissa ihmiset ovat harvinaisia. Ihmisten määrä lisääntyy vasta Norjan rajan läheisyydessä: Hällberget ja Brattberget (Skärvången), Duved, Hästskotjärn sekä Flatruet.

  Nämforsenin laaja kalliopiirroskenttä Ångermanjoella on Unescon suojelema kulttuurikohde. Sen kuvakenttä eroaa tekotavaltaan ja aiheiltaan maan kalliomaalauksista, myös aihemäärissä on eroja. Silti Nämforsenin piirroksissa tunnistaa joitakin samoja aiheita kuin maalauksissa mm. Åbosjöniin ja  Flatruetin kuvakentissä. Nämforsenin kuvissa kokee enemmän yhteisöllisyyttä kuin seinämiin maalatuissa kuvissa. Näsokerissa piirroskenttä on toiminut siellä pidettyjen seminaarien ytimenä. Meillä mikään kalliomaalaus ei ole saavuttanut samaa asemaa.

   Skandinavian matkoilla Norjan kalliokuvat jäivät alussa vähemmälle johtuen ajasta ja etäisyyksistä. Onneksi Norjan keskeisistä kohteista oli saatavissa hyviä julkaisuja ja kuvia. Myöhemmin Keski- ja Pohjois-Norja ovat tulleet eri retkillä kuviltaan tutummiksi.

 

Kuolan löydöistä sain ensitiedot N. N. Gurinan ja Vladimir Shumkinin artikkeleista ja kopioista. Niitä elävöitti Eero Aution kirja Kultasarvipeura ja sen klaani. Myöhemmin virolainen ystäväni Loit Joekalda on kartuttanut tietojani Kuolan uusista löydöistä ensiluokkaisilla valokuvillaan. Monipuolisimman tietopaketin uusimmista löydöistä olen saanut E. M. Kolpakovin ja V. Ya. Shumkinin laajasta Kuolan kuvia käsittelevästä teoksesta Rock Carvings of Kanozero (2012).

    Uikujoen ja Äänisen piirroksilla olen käynyt, mutta näiden kuvakenttien laajuudesta ja uusista löydöistä johtuen joudun tarkistamaan kuvia eri julkaisuista ja virolaisilta piirroksiin perehtyneiltä ystäviltäni. Äänisen kuvissa on auttanut niitä tutkiva ja niistä kirjoittava Väino Poikalainen. Loit Joekaldan kuvat  ja kopiot ovat puolestaan selventäneet  mm. Uikujoen piirroksia. Olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus vierailla Uikujoella aikana, jolloin Hiidenjäljet oli nähtävissä. Sillä matkalla ryhmää ohjasi Juri Savvatejev.

   Rajan itäpuolella nähtyä ovat myös avannet käynnit  Pietarin museoissa sekä venäläisten tutkijoiden tapaamiset.  Pysyvästi muistissani on kuva akateemikko Abram Stoljarista seisomassa Pietarissa Kunstkamerassa kädessään Peurasaaren komea hirvisauva. Samoin hänen sanansa näyttelyssäni v. 1991 Tallinnan Merimuseossa kannusti jatkamaan kalliomaalausten parissa.

 Näyttelyni Jyväskylässä kuntaneuvos Kauko Sorjosen Kuokkalan kartanossa vuosina 1999-2008  ja tutustumiseni Liilia Siibergin avulla Uralin sekä Siperian kalliokuvista julkaistuihin kirjoihin sekä -yhteyteni ryhmään Sveikkailijat avasi mahdollisuuden saada käyttöön tietoja sekä tuoreita kuvia Uralin ja Siperian kuvista. Tämän ryhmän ottamat valokuvat ovat päivittäneet suomalaisen J. R. Aspelinin Siperiassa vv. 1887-89 tekemiä kopioita.

 Vaikuttava kokemus oli nähdä Virossa Lahenmaalla Virukodassa Eve Selisaaren Äänisellä tekemiä komeita kopioita. Seistessä noiden todellisessa koossa olevien kalliopiirroskopioiden edessä v. 2011 tunsin kuvien koon paljon vaikuttavampana kuin vaeltaessani niiden keskellä Äänisen kallioilla.

 

 

 

Virukodan näyttelytilan isäntä Erkki Suonio seisomassa Eve Selisaaren Äänisellä tekemän kalliopiirroskopion edessä Virossa, Lahenmaalla.

SUOMEN KALLIOMAALAUKSET JA PUNAMULTALÄISKÄ

Suomesta tunnetaan yli 130 kalliomaalausta tai maalauskatkelmaa sekä joukko epämääräisiä maalausjälkiä. Käytän nimitystä punamultaläiskä maalausjäljistä, joista ei voi osoittaa varmoja ja selviä kuvakatkelmia. Näissä seinämissä väri on puuroutunutta, katkelmallista, kallion omaan väriin sulautuvaa tai peitteistä. Lisäksi olen yhdistänyt tähän punamultajälkien ryhmään eräitä vetojensa alkuperältä ja ajoitukseltaan yhä varmistamattomia maalauslöytöjä. Useat punamultaläiskistä ovat tuhoutuneita maalauksia. Niitä on syytä yhä tarkkailla ja kuvata. Nimike kalliomaalaus tai punamultaläiskä antaa katsojalle vain vihjeen siitä, mitä hän paikalla näkee. Kuvien erottuminen eri seinämissä vaihtelee suuresti. Värin säilymisen lisäksi maalausten näkymiseen vaikuttavat usein ratkaisevasti kallion kosteus, lämpötila, pinnan karheus ja peitteisyys sekä valon tulosuunta ja sen värilämpötila. Maalausten näkyminen saattaa muuttua yllättävän nopeasti. Turhautumisten välttämiseksi olen toistanut kalliomaalauksille meneville, että ensi käynnillä riittää jo se, että tunnistaa paikan. Maalaukset vaativat aikaa. Silmien on hyvä tottua kiireettömästi kallion pienten sävyerojen lukemiseen.  Kaikki ei paljastu yhdellä käynnillä. Sen vahvistavat viimeisimmät havainnot vanhoilta löytöpaikoilta.

   Vesistöhistorian perusteella maamme kalliomaalaukset on ajoitettu aikaan noin 6900-3300 vuotta sitten. Jääkauden jälkeinen maan kohoaminen on muuttanut järvialueella monen järven laskusuunnan. Vedenpinta on saattanut laskea nopeasti useita metrejä. Näillä järvillä maalaukset ovat korkealla kallioiden yläosissa.

  Järvialueen kuvakenttien sijainti vesistöjen varsilla on antanut perustan kirjan Suomen kalliomaalauksia käsitteleviin lukuihin ja niiden järjestykseen.

  Monet järvialueemme maalauspaikat hahmottuvat lännestä itään tai etelästä pohjoiseen jatkuviksi reittejä seuraileviksi ketjuiksi. Erikoisesti Suurjärven (Muinais-Päijänne ja Suur-Saimaa) etelään johtaneet reitit ovat maalauksiltaan keskeisessä asemassa. Muita maalausten ryhmittelyyn ja kirjan lukujen järjestykseen vaikuttaneita syitä ovat olleet maamme ensimmäiset löydöt, kuvakentissä toistuvat tai niistä puuttuvat merkit sekä oma tutustumiseni Saraakallion maalaukseen. Haasteen muodostavat yhä Laukaan Saraakallion ja Ristiinan Astuvan- ja Uittamonsalmen kuvakenttien erot, samuudet ja ajoitus.

   Kuvakentissä olevien maalausten katkelmallisuudesta, puuroutumista sekä tulkintaongelmista johtuu, että seinämissä olevien kuvien määristä on vaikea antaa tarkkoja lukuja.

   Maamme kalliomaalaukset jakautuvat kahteen pääosaan. Pohjoisessa ovat Värikallio ja Julma-Ölkky. Niiden eteläpuolella on lähes kuvaton alue ennen Järvisuomea ja Salpausselän eteläpuolella olevaa aluetta. Järvialueemme maalauksissa voi myös erottaa sen eri osissa pitäytymistä eri aiheiden ja muotojen käyttöön.

 

Lukijalle

Kirjan pääosa on aiempien kirjojeni kertausta, mutta mukana on myös joitakin uusia havaintoja sekä kuvia kopioiden ja tulkintojeni vertailuun. Näöstäni johtuen joudun työskentelemään suurelta osin muistin, suurennosten ja äänen varassa, siksi nimissä ja luetteloissa on puutteita ja korjaamista. Luettelot ovat niukkoja.

  En ole käynyt uusilla löytöpaikoilla, mutta tietoja ja kuvia niistä olen saanut käyttööni ystäviltäni, siitä heille suuri kiitos.

   Kalliomaalaukset alkavat kertoilla tarinoitaan vasta silloin, kun kuvaseinämät tulevat keskenään tutuiksi. Kaikkeen niiden kertomaan ei silti ole uskomista, mutta aina kannattaa miettiä esiin tulleita uusiakin kysymyksiä. Meillä kalliomaalaukset ovat merkkejä ja viestejä, eivät taidetta, vaikka jotkut kuvista kokeekin taiteena. Kuvakenttä saa läheisemmän merkityksen silloin, kun siitä löytää muualta tutun kuvan tai kuvaparin. Tällainen ”avainkuva” saattaa muodostaa katsojalle aivan uuden yhteyden kalliokuviin.

 

 

 

 

Marraskuussa vuonna 1997 pidettiin Berliinissä Suomen instituutissa maamme asuttamista käsittelevä seminaari. Laitoksen johtaja professori Ahti Jäntti pyysi minulta sinne luentojen kuvalliseksi virikkeeksi Suomen kalliomaalauksia esittelevän näyttelyn. Kustannusosakeyhtiö Atenan johtaja Pekka Mäkelä ehdotti, että tekeillä olevasta käsikirjoituksestani laadittaisiin tiivistelmä. Kirjasta tuli Suomen kalliomaalausten ja Berliinin näyttelyn johdanto saksaksi ja suomeksi. Kirjan kanteen painettiin kuva Astuvansalmen seinämästä. Näyttely jäi lainattavaksi Berliiniin.

Kirjan kannessa olevan Astuvansalmen kuvaryhmän muodostavat vasemmalle katsova hirvi, varpaan kärjillään seisova ihminen ja jyrkästi viistoperäinen vene. Hirven pään yläpuolella on kulumaa. Hirvellä on ns. sydänpiste ja eläin on maalattu kohtaan, jossa halkeama jakaa sen vartalon kahteen osaan. Samoin Laukaan Saraakallion tappisarvinen hirvi on sijoitettu kallioon siten, että halkeama jakaa sen vartalon kahteen osaan. Tämäkin eläin katsoo vasemmalle, mutta sillä ei ole sydänpistettä. Sen vartalolla on kuitenkin kaksi poikkeuksellista vaaleaa vetoa. Tämä maalauslisä ei toistu muualla. Saraakallion hirven takana kallio on kuvaton, mutta etäämmällä kuvakentän vasemmalla reunalla on veneparia muistuttava maalaus. Siinä parin kummatkin päät loppuvat viistoihin alas suuntautuviin vetoihin. Viisto perä toistuu Astuvansalmella kahden venekuvan toisessa päässä. Vastaava perän pelkistetty muoto on venekuvissamme harvinainen. 

 ----

 

Kivikaudella maamme rantakallioihin tehdyt kalliomaalaukset ovat olleet muistin ja voiman paikkoja. Maalauksillaan muinaiset kulkijat ovat viitoittaneet uutta ympäristöään ja merkinneet seinämiin heille tärkeitä kohteita. Jotkut näistä kallioista ovat vuosituhansien aikana muuttuneet alueilla asuneitten keskeisiksi paikoiksi, niiden ”alkukallioiksi”.

 

Otsikko

Ruudukon ylärivissä ovat Suomen yleisimmät kalliomaalausaiheet: ihmiset, hirvet, venekuvat ja kämmenpainamat. Niitä seuraavat harvinaisemmat aiheet sekä eräät kuvayhdistelmät. Merkeistä mainittakoon: käärmemäiset siksakviivat, vinoristit, karhut, vesilinnut, kalat ja erilaiset viivamaiset kuviot. Ruudukosta puuttuvat kaarevat, lähinnä kuuhun yhdistettävät muodot. Tämä aihe on noussut esiin vasta ruudukon teon jälkeen. Ruudukko on koottu maamme eri kalliomaalausaiheista kirjaan Suomen kalliomaalausten merkit d(2009). Ruudukon merkkien sijaintikalliot: 1. Saraakallio, Uittamonsalmi IV. 2. Uittamonsalmi II. 3. Kintahuonvuori, Uittamonsalmi I. 4. Astuvansalmi, M Haukkavuori, Saraakallio, Astuvansalmi. 5. Saraakallio, Saraakallio. 6. Astuvansalmi B. 7. Saraakallio, Mertavuori. 8. Juusjärvi. 9. Verijärvi. 10. Astuvansalmi, Juusjärvi.11. Rapakko. 12. Haukkavuori M. 13. Astuvansalmi. 14. Hahlavuori. 15. Uittovuori, Ruominkapia, Nästinristinkivi. 16. Vitträsk. a tähän lisätäksesi tekstiä. Kerro hieman vaikkapa itsestäsi, harrastuksistasi ja työstäsi.